Saako huomiota tarvita?

Helmikuussa julkaistu kansallinen mielenterveysstrategia lämmitti mielenterveyspsykologin mieltä, ja olen palannut sitä selailemaan monta kertaa. Itsemurhatutkijan alkuna olen erityisen ilahtunut strategian yhteydessä esitellystä itsemurhien ehkäisyohjelmasta.

Jos itsemurhaan liittyvät teemat ovat Sinulle tai läheisellesi ajankohtaisia, haethan apua. Sitä on tarjolla.

Itsemurhien ehkäisyohjelman yksi virke saa minut kuitenkin mietteliääksi. Ohjelman tiivistelmän ensimmäinen kohta kuuluu: ”Itsemurhaa yrittäneitä kohtaavien asenteet ovat muokattavissa sellaisiksi, että itsemurhaa yrittäneitä ei syyllistetä tai pidetä huomionhakuisina.” Asenteiden muokkauksella halutaan varmistaa, etteivät itsemurhaa yrittäneet kohtaisi tuomitsevaa tai vähättelevää kohtelua. Tavoite on erittäin tärkeä, vahvistaa tutkimusnäyttö stigman vaikutuksista hoitoon hakeutumiseen ja sitoutumiseen.

Kuitenkin jään pohtimaan: miksi huomion hakemisella on sekä kulttuurissamme laajemmin että mielenterveyspalveluiden sisällä niin kielteinen kaiku? Miksi huomion hakeminen on meille toiminnan motiivina muita motiiveja vähempiarvoinen, vähättelyyn kutsuva?

Vauvan varhaisimpiin tarpeisiin kuuluu tarve vaikuttaa toiseen, olla huomion kohde, saada aloitteisiinsa vastaus. Vanhemman huomio on lapsen syntyvälle mielelle elintärkeä. Tämä tarve ei meistä mihinkään häviä. Aikuinenkin tarvitsee yhteyttä, vuorovaikutusta, huomiota ja huomatuksi tulemista, vastausta. Erityisen kipeästi me tarvitsemme sitä kriisin keskellä, vaikka silloin sen pyytäminen tai vastaanottaminen on usein erityisen vaikeaa. Miksi siis itsemurhaa yrittänyt ei saisi olla ”huomionhakuinen” tai tulla sellaisena nähdyksi?

Itsemurhayritys on järkyttävä, usein traumaattinenkin kokemus niin yrittäneelle itselleen kuin hänen läheisilleen, joskus myös paikalle sattuneille ohikulkijoille tai auttajille. Siksikin se on altis moraalipohdinnoille ja voimakkaille tunnereaktioille, myös tuomitsevuudelle. Tutkimusnäyttö kertoo kuitenkin, että kun haluamme itsemurhia vähentää, tuomitsevuudesta on pelkkää haittaa. Mutta voisimmeko luopua paitsi kuolemanhalun, myös huomionhakuisuuden stigmatisoinnista?

Sekä kokemus että tutkimukset kertovat, että osassa itsemurhayrityksistä tavoitteena on – kuoleman sijaan tai rinnalla – viestiä. Joskus viesti on osoitettu läheisille, joskus ammattilaisille, joskus yhteiskunnalle. Itsemurhayritys voidaan nähdä tekona, joka pyytää vastausta. Mielenterveyspsykologin näkökulmasta tämä ”huomionhakuisuus” on mahdollisuus: miten pyyntö tulisi kuulluksi niin, ettei uutta yritystä tarvita?

Pyynnön kuuleminen ei saa velvoittaa omaisia taipumaan sellaiseen, mikä on heille itselleen väärin, tai ammattilaisia toimimaan ohi ammatillisten tai henkilökohtaisten rajojensa. Ammattilaisen kannattaa kuitenkin olla utelias kuulemaan kaikki se, mitä itsemurhayrityksellä on ollut tarkoitus viestiä. Silloin tulee mahdolliseksi auttaa viestimään sama uusin taidoin, itselle ja muille turvallisin keinoin. Usein ammattilainen voi olla apuna myös siinä, että omaisten tulee mahdolliseksi kuulla heille osoitettu viesti ja vastata siihen – oman toimijuutensa kautta, omia tarpeitaan ja rajojaan kunnioittaen.

Piditkö kirjoituksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä
Jaa sähköpostilla